*

minavaan

Outo piirre Panama-keskusteluissa!

Minunkin mielestäni olisi oikein, että suomalaisten varat pidettäisiin kotimaassa. Ymmärtääkseni veroparatiisiyhtiön perustaminen ei suomalaiselle ole laitonta? Vasta siinä vaiheessa, jolloin niistä tulevat tulot jäävät verottajan ulottumattomiin , ollaan rikottu lakia.

Keskustelu Suomessa lähtee kumminkin siitä, että näissä tapauksissa aina on kysymys verojen välttelyssä. Monessa tapauksessa varmaan onkin, sitä lienee turha kiistää. Ainakaan julkisuudessa en ole yhtään tietoa nähnyt, että näin olisi todistetusti tapahtunut. Suomessa oletusta pidetään totuutena, ikävä kyllä.

Hyvä, että asia tuli julki ja siitä keskustellaan. Lähtökohtana kumminkin pitäisi olla todistetut asiat, eikä olettamukset. Suurin osa keskustelijoista pitää täysin varmana, että nämä yhtiöt kiertävät veroja. Ilman muuta näyttöä, kuin se että suomalaisilla on veroparatiisiyhtiöitä.

Vähän samaa kuin, jos ostaisin puukon ja suurin osa ihmisistä olisi varmoja, että olen jotain puukottanut tai ainakin tulen jonkun puukottamaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Venäjältä ei rahoja siirretä länteen verojen takia vaan turvallisuuden vuoksi, milloin tahansa saattaa joku voimakkaampi taho tappaa ja ryövätä kaiken.

Meillä Suomessa ei tarvitse pelätä tappamista tai ryöstämistä, koska ainoa kaappaaja verottaja.

Minä voin hoitaa raha-asiani kaikkialle maailmassa Suomesta käsin. Mutta jos pelkään verottajaa tai jotain muuta, siirrän rahani paratiisiin. Joten lännen turva on tarpeen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#1
Suomi ei näe rahojen siirron todellista syytä. Ensin muuttavat rahat Suomesta ja sitten omistajat yrityksen perässä.

Pidän suurena ihmeenä, että vain minä näen sen joka päivä. Uutena ilmiönä on, että firman parhaat työntekijät otetaan mukaan.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Ymmärtääkseni veroparatiisiyhtiön perustaminen ei suomalaiselle ole laitonta?''

Milloin olet viimeksi kuullut älykästä ja järjellistä keskustelua Suomessa?

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Aika harvoin. Meidän suomalaisten vahvin ominaisuus ei ole kokonaisuuden taju. Esille tulee jokin yksittäinen asia jutusta ja sen perässä mennään kuin kanalauma, havaitsematta että mukana olisi paljon muutakin.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Jo talvisodan alla monet rikkaat siirsivät rahoja turvaan Ruotsiin vaikka se oli tietysti kielletty. Eräs suuri yritys joutui tästä kiinni, sitä ei tuomittu mutta pakotettiin perustamaan rahallisesti hyvin suuri kulttuurisaatiö. Se toimii vieläkin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#4
Lisäksi sodan aikana muutti runsaasti salaa väkeä Ruotsiin.

Tehtiin suuri kansallinen virhe, kun heidän maitaan ei kansallistettu Karjalan evakoille.

Suomi ei osaa hoitaa asioitaan. Nykyinen keskustelu on niin alta riman, että sitä ei viitsi edes kommentoida.

Li Andersson saisi nopeasti sodan aikaiseksi mielipiteillään naapurivaltioiden kanssa.
Toinen ja todennäköisempi vaihtoehto olisi, josta on näyttöä, että Liillä pyyhittäisiin pöydät.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Esitin eilen blogisti Rouviselle kysymyksen, mihin hän perusti varman väitteensä veronkierrosta. Ei osannut esittää muuta, kuin että yhtiöitä on perustettu. (sic!)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Ennen netin aikakautta yhtiöiden oli tarpeellista perustaa ulkomaille konttoreita joista käsin hoidettiin mm. maksuliikennettä.

Nykyisin omalta työpöydältä pystyy ohjaamaan rahaliikennettään kaikkialle maailmaan. Verokeitaisiin perustetut yhtiöt ja tilit eivät ole muuten tarpeellisia kuin kaikenlaisen laittomuuden tekemiseen. (sic)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Yhtä vahvaa argumentointia, kuin Rouviselta eilen.

Toimituksen poiminnat